Sulkapalloliiton päävalmentaja Kokkolassa SU 16.10.2016

7.10.2016

Ainutlaatuinen tilaisuus kaikille junnuille päästä mukaan ammattivalmentajan valmennukseen.

Sunnuntaina 16.10 meillä on ilo saada sulkapalloliiton ja Suomen maajoukkueen päävalmentaja Veli-Markus (Vellu) Melleri Kokkolaan. Vellu tulee tutustumaan seuramme sulkapallotoimintaan ja haluaa olla mukana valmentamassa juniorivuorolla tuolloin sunnuntaina. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus kaikille junnuille päästä mukaan ammattivalmentajan valmennukseen. Myös vanhempien kannattaa käyttää tilaisuus hyväkseen ja jäädä seuraamaan toimintaamme. Nuorten ei kannata säikähtää tilannetta. Vellu on ammattilainen ja osaa huomioida hyvin eri tasoiset juniorit. Keneltäkään ei vaadita mitään sellaista, mitä ei vielä osata.

Harjoitus toteutetaan siten, että klo 10-11 ja 11-12 ryhmät yhdistetään yhdeksi klo 10-12 järjestettäväksi harjoitukseksi. Eli kaikki junnut ovat mukana tuolloin 2h.

Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan alkavasta syyslomasta huolimatta. Jos mahdollista, pyytäisimme teitä ilmoittamaan mahdollisesta tulostanne etukäteen vastaamalla tähän viestiin. Näin saamme varmistettua sen, että päivästä tulee oikein onnistunut.

Lisätietoa tapahtumasta antaa Juha Vuollet
puh. 050 4445 257
email. juha.vuollet@live.com