Naisten salibandyjoukkueen kuulumisia

25.8.2017

Se olisi kuukauden verran kauden avausturnaukseen, niin nyt on sopiva aika päivittää naisten salibandyjoukkueen tilannetta. Kauden harjoitukset alkoivat jo kesäkuun alussa jokaviikkoisilla kesätreeneillä. Fysiikkapuolta hiottiin kuntoon niin mäkivedoilla kuin porrastreeneilläkin. Kuntoa pidettiin kesällä yllä myös yhteisellä pelailuvuorolla miesten joukkueen kanssa. Heinäkuun lopussa aloitettiin sitten virallisesti tulevan kauden harjoitukset.

Joukkueen pelaajistoon on tullut muutoksia, mutta viime kauden runko on pysynyt suhteellisen hyvin kasassa. Tulevan kauden pelaajisto päivitetään tälle sivustolle lähempänä kauden avausta. Muutamia pelaajia vielä odotellaan joukkueeseen ennen kuin kokoonpano voidaan julkaista.

Harjoituksissa on ollut hyvä tekemisen meininki ja pelaajien motivaatio on alusta lähtien ollut korkealla. Ensimmäinen harkkapeli tullaan pelaamaan tulevana torstaina 31.8 klo 20:00 Kälviän vapaa-ajantalolla. Vastaan asettuu kiven kova Blue Fox (1div). Myös muita harkkapelejä on tarkoitus pelata vielä ennen kauden ensimmäistä turnausta.