Naisille 3p lisää Rettig Sport Centeristä

19.11.2017

Lähtökohdat peleihin olivat taas haastavat. Tämä sama kaava näyttää toistuvan jokaiseen turnaukseen tällä kaudella, että kentälliset saadaan kasattua aivan viime metreillä.

Jeppis FBC – SC Kokkola 3-5 (0-0,1-3,2-2)

Pietarsaareen oli rakennettu hieno ”uusi” halli, missä päästiinkin pelaamaan heti kotijoukkuetta vastaan. Jos meillä on ollut suurta vaihtuvuutta joukkueessa viime kauteen verrattuna, niin saman on kokenut myös Jeppis. Ottelu oli tasaista vääntöä aina toiseen erään asti, missä peli kääntyi meidän eduksi. Pallo liikkui hyvin pelaajalta toiselle ja maalipaikkoja syntyi. Myös paluun SC Kokkolaan tehnyt Kirsi Hietamäki pääsi heti venyttämään maaliverkkoa. Kolmannen erän loppuun Jeppis vielä yritti antaa painetta, mutta mitään todellista hätää ei missään vaiheessa ollut.

SB Kauhajoki – SC Kokkola 2-2 (0-2,1–0,1-0)

SB Kauhajoki on aloittanut hienosta tämän kauden ja tiedossa oli kova peli. Ottelun ensimmäiset vaihdot olivat vähän tunnustelua, mutta sen jälkeen ensimmäinen erä oli täysin meidän. Kahden hienon maalin siivittämänä päästiin erätauolle johtoasemassa. Toinen erä jatkettiin siitä mihin ensimmäinen jäi ja peli pysyi hyvin hallussa. Ottelua vain ei pystytty ”naulaamaan” vaan päästettiin vastustaja peliin mukaan aivan toisen erän lopulla, kun meidän viisikko hajosi harmittavan vaihtovirheen seurauksena. Kolmanteen erään Kauhajoki sai lisävirtaa kavennusmaalin seurauksena ja erästä muodostui todellinen tahtojen taisto. Vastustaja pääsi kuin pääsikin tekemään tasoitusmaalin ajassa 43:15 ja näin pisteet jaettiin.

Onnistujia päivän peleissä oli useita ja hienosti kapteenin nauhaa kantanut Titta Uunila voi olla tyytyväinen joukkueen suoritukseen. Titta johti joukkoja upeasti edestä niin kuin kapteenin kuuluukin johtaa.