Naisten salibandyjoukkue esitti huikeita otteita 27.1 Kristiinankaupungissa

29.1.2018

SC Kokkola- SB Kauhajoki 3-0 (1-0,1-0,1-0)

On kiva pelata, kun peli kulkee. Sen huomasi joukkueesta heti alkuvihellyksestä lähtien. Tämä peli oli ehdottomasti yksi ehjimpiä kokonaisuuksia mitä tällä kaudella ollaan nähty. Joukkue pelasi todella kypsää peliä ja pallo liikkui välillä aivan mahtavasti pelaajalta toiselle.

SC Kokkola - SB Vaasa Mummot 6-3 (2-0,2-1,2-2)

Otteluun saatiin hieno alku, kun Titta tykitti ottelun alkutahdit pelikellon näyttäessä 00:29. Pelissä nähtiin muitakin upeita maaleja ja verkko heilui vastustajan päädyssä peräti kuusi kertaa. Peli oli ottelun loppua lukuunottamatta meidän hallussa. Ottelun lopussa Mummot näyttivät miten kokemuksesta on hyötyä, eivätkä lopettaneet pelaamista vaikka tulostaululla olivat jo 6-1 lukemat. Mitään todellista hätää ei kuitenkaan ollut ja peli päättyi meidän ansaittuun 6-3 voittoon.

Turnauksessa nähtiin onnistumisia usealla osa-alueella ja kaikki onnistuivat hienosti omassa roolissaan. Maalintekovastuu jakautui tällä kertaa useammalle pelaajalle ja peräti kolme pelaajaa avasi kauden maalihanansa. Kahden voiton jälkeen pitkä bussimatka tuntui nyt todella lyhyeltä. Bussissa oli havaittavissa vain hymyileviä ilmeitä ja iloista naurun remakkaa. Tästä on hyvä jatkaa kohti 11.2 pelattavaa seuraavaa turnausta.