Uutiset

Uutisia

Kumpoon isännöimän avoimen kaksinpelin kaupunkisarjan kolmas kierros pelattiin Isänpäivänä neljässä poolissa.
Järjestämme aluekisat, joissa pelataan myös harrastesarjat.
Atte Juuri-Oja esitti loistavia otteita Espoossa, jossa yli 220 junioria kilpaili kovatasoisessa kansainvälisessä junioriturnauksessa.
Finnish International Junior Elite on kansainvälinen junioriturnaus, jossa on tänä vuonna yli 220 pelaajaa Suomesta, Ruotsista, Englannista, Norjasta, Venäjältä ja Virosta
Nelinpelisarjan osallistujamäärä nousussa
Kumpoon isännöimän avoimen kaksinpelin kaupunkisarjan toinen kierros pelattiin viidessä poolissa.
Välierä- ja finaalipaikka Eliitti-kisassa.
Pelit pelataan Kokkolan urheilutalolla klo 15 alkaen. Tervetuloa pelaamaan, katsomaan ja kannustamaan. VAPAA PÄÄSY!
Ainutlaatuinen tilaisuus kaikille junnuille päästä mukaan ammattivalmentajan valmennukseen.
Talenttiakatemia syntyi seuramme sulkapallojaoston aloitteesta
Ensimmäisellä kerralla mukana oli seitsemän paria
Juuri-Oja ja Vuollet U13-luokan nelinpelin voittoon
Eetu Oinas Mansen Sulan kansallisten kaksinpelin valioluokan voittoon. Myös Malmössä tiukkoja pelejä junioreilla
Mukaan pääsee vielä ilmoittamalla siitä LA 8.10 aikana
Kumpoon isännöimä kaksinpelin avoin kaupunkisarja pyörähti käyntiin tänään neljällä poolilla Kokkolan urheilutalolla.