Historia

Sport Club Kokkola ry perustettiin 6.9.2002. Ensisijaisesti se perustettiin salibandyseuraksi, mutta samalla otettiin huomioon myös muut lajit. Nimi syntyi kun Pekka Känsälä esitti pelaajistolle muutamia vaihtoehtoja,  josta äänestettiin voittajaksi Sport Club Kokkola.

Sarjaan lähdettiin, kun yksi Salibandykeskus Kanuunan vetäjistä, Timo Lehto, ehdotti meille sarjaan liittymistä. Pekka Känsälä, Kim Rintala ja Juho Silvasti päättivät perustaa yhdistyksen ja ehtivät juuri ennen sarjan alkua ilmoittautua myös salibandyliittoon uudeksi joukkueeksi 5-divisioonaan. Ensimmäinen kausi pelattiin siis SSBL:n 5-divisioonassa.

Budjetti saatiin kasattua nopeasti. Pelaajisto koostui SBS Handelsbanken nimellä toimineesta kaupunkisarjajoukkueesta, joka oli perustettu tammikuussa 2002. Yhteensä 14 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia edusti joukkuetta sarjassa.

Seuran väreiksi päätettiin sininen ja valkoinen. Vuodet 2002-2003 Sport Club Kokkola edusti miesten 5-divisioonassa miesten salibandyä, mutta suunnitelmia laajentamiselle oli kokoajan. Tässä vaiheessa edettiin rauhassa, mutta miettien uusia lajeja. Vuonna 2004 Sport Club Kokkolan salibandymiehet osallistuivat ensimmäistä kertaa Katusählyturnaukseen Kokkolassa.

Sulkapallojaosto perustettiin 4.9.2004. Pekka Känsälä ja Sami Aho miettivät salibandyyn oheisharjoitteluita ja kartoittivat muitakin lajeja, joille Kokkolassa ei ollut vielä seuraa tukena.
Sekä Känsälän että Ahon historia sulkapallon parissa että ihmetys, miksi alueella ei ole sulkapalloseuraa, aloitti lajin kiinnittämisen Sport Club Kokkolaan. Potentiaali ja sulkapalloilijoiden määrä Kokkolassa oli tiedossa, joten lajin ottaminen seuraan oli riskitöntä.

Suomen Sulkapalloliittoon Sport Club Kokkola liittyi marraskuussa 2004 hyvän kokouksen jälkeen. Jaoston puheenjohtajaksi valittiin Pekka Känsälä. Sami Aho toimi vuodet 2004-2008 sulkapallojaoston valmentajana. Niihin aikoihin Kokkolaan muuttanut Leif Lindberg toimi mentorina sulkapallojaoston toiminnassa ja valmennuksessa, auttaen peruskurssien pitämisessä. Suurena apuna Kokkolan sulkapallon kehittämisessä on ollut myös Dieter Heiermann, jonka kautta saimme hankittua sulkapallon huippuvarusteita. Lisäksi Dieterin sulkapallokoulujen ja vuorojen kautta tutustuimme alueen huippupelaajiin ja saimme heitä mukaan toimintaan.

Jäsenhankintaa silmällä pitäen Sport Club Kokkola järjesti heti ensimmäisenä talvena Ranking-sarjan, joka pyörii vielä tänäkin päivänä. Rankingsarjan luojina toimivat Pekka Känsälä, Jari Penttilä ja Ron Store.

Vuosien varrella tuli aina silloin tällöin kyselyjä, esimerkiksi nettisivujen vieraskirjaan, että voisiko Sport Club Kokkolassa olla naisten salibandyjoukkuetta. Keväällä 2010 Pekka Känsälä ja Juho Silvasti alkoivat miettiä voisiko tästä tulla totta. Halukkaita pelaajia kerättiin yhteen ja useiden kesän 2010 aikana pidettyjen palaverien tuloksena naisten salibandyjaosto perustettiin elokuussa vuonna 2010. Ensimmäinen kausi oli lähinnä opettelua ja joukkueen kasaamista. Jaoston puheenjohtajana aloitti Jaana Hilli. Jaostoa ei todennäköisesti olisi saatu mukaan Sport Club Kokkolan toimintaan ilman Silvastin panosta.

Tammikuussa 2011 Sport Club Kokkolassa oli ennätysmäärä jäseniä, yhteensä 105 (salibandy 55, sulkapallo 50).