Oinas voitti kultaa Raision Tähtikisoissa

26.2.2017

Miesten A-luokan kaksinpelin voittaja Eetu Oinas
Miesten A-luokan kaksinpelin voittaja Eetu Oinas

Seuran ensimmäinen voitto Tähtikisojen A-luokan kaksinpelissä on nyt täyttä totta.

Seuran ensimmäinen voitto Tähtikisojen A-luokan kaksinpelissä on nyt täyttä totta, kun Eetu Oinas voitti näytöstyyliin miesten kaksinpelin A-luokan häviämättä erääkään.

Välierissä kaatui luokan 1.sijoitettu Artturi Helenius (ÖIF) pistein 24-22, 21-18. Ensimmäinen erä oli todella tasainen. Heleniuksella oli ensimmäisessä erässä jopa kaksi eräpalloa, mutta Oinas pelasi ne varmasti ja vei erän lopulta jatkopalloilla. Toinen erä oli vähintään yhtä tasainen mutta onneksi jatkopalloille ei tarvinut mennä.

Finaalissa vastassa oli Aleksi Tammi (Clear). Molemmissa erissä Oinas sai pienen kaulan ja varmalla pelillä rutiinivoitto pistein 21-10, 21-17.

Tähtikisat on toiseksi korkein sarjakilpailutaso Suomessa heti Eliittikisojen jälkeen, joten voitto on todella arvokas, sillä kisoista saadulla pistepotilla Eetu noussee jo Suomen kaksinpelin A-luokan 20 kärkipelaajan sakkiin.


 

Samaan aikaan pelattiin myös Toholammilla kansalliset kisat, joihin saatiin seurasta runsas edustus. Parhaasta saavutuksesta vastasi Juha Vuollet yhdessä Tero Pökkylän (YlTe) kanssa voittamalla MNB-luokan.

Seuralle voitot myös jokaisessa C-luokassa. Tuomas Kuusinen nappasi kaksi kultaa voittamalla sekä kaksin- että  nelinpeliluokat. Nelinpelissä Kuusisen parina pelasi Jani Rutanen. Sekanelinpelissä voittajiksi pelasi pari Oliver Hagnäs/Maija Pullinen (ÖIF).

Junioreissa voittoja nappasivat Elias Vuollet alle 15v poikien kaksinpelissä sekä Nella Penttilä alle 11v tyttöjen kaksinpelissä.

Lisäksi seuralle saatiin useita hopeamitaleita, joista vastasivat Elias Vuollet, Juha Vuollet, Nella Penttilä Jani Rutanen ja Atte Juuri-Oja, joka nuoresta iästään huolimatta pelasi rohkeasti vain yleisissä sarjoissa.

Kuvia Toholammin kisoista löydät TU:n Facebook-sivuilta.